Perusbändikokoonpanon tuomia haasteita

Eri kevyen musiikin lajien esityksissä käytetään erilaisia soitinkokoonpanoja. Perinteinen rock-yhtye koostuu yleensä seuraavasti: solisti, komppikitara, soolokitara, rummut, basso. Joskus bändissä on vain yksi kitaristi, jolloin hänen tulee 'täyttää tilaa' yksinään. Pienempi kokoonpano tarjoaa soittajille enemmän mahdollisuuksia olla äänessä, mutta toisaalta rajoittaa bändin mahdollisuuksia vaihtaa omaa soundiaan. Kokoonpano, jossa toinen kitara korvataan koskettimilla (syntikalla) on jo huomattavasti monipuolisempi eri musiikkityylien esittämiseen.

Tällä hetkellä opistossa toimii bändi, joka on koottu itsenäisyyspäivän juhlan konserttia varten. Sen kokoonpano on perinteinen: laulusolisti, 2 kitaraa, rummut ja basso. Esitettävä ohjelmisto koostuu monesta eri tyylisestä musiikista: vanhoja laulelmia sota-ajalta, pari tangoa, iskelmiä eri vuosikymmeniltä, pop- ja rock- kappaleita. Nuo viimeksimainitut on helppo sovittaa, koska kootun bändin kokoonpano on niille soittimistonsa puolesta sopiva. Sen sijaan paljon tekemistä on tangoissa ja iskelmissä. Niissä on alunperin isot orkesterit, jossa voi olla mukana isokin puhallinsektio, jousisoittimia, haitari ja piano. Ne soittavat yleensä alku- ja välisoitot. Tuollaisen moniäänisen kokonaisuuden sovittaminen ja korvaaminen yhdellä sähkökitaralla on aika haastava tehtävä.