Jyrki Immonen muistelee:
Minä ja musiikkiopisto
Minun ja musiikkiopiston yhdessä kulkemamme taival alkaa 1970-luvun alusta. Muistini mukaan olin n. 12-13 vuotias kun pyrin opistoon. Tuota ennen kävin yksityisesti pianotunneilla Elvi Buchertilla, jonka kuolema sitten keskeytti tunnit. Viimeisillä pianotunneillaan Elvi kehotti oppilaitaan pyrkimään musiikkiopistoon.
Pääsykokeessa oli muistaakseni vain koesoitto. En muista enää minkä kappaleen esitin. Sen kyllä muistan, että pääsykoeraadissa olivat ainakin kanttori Ilmo Haario ja opettaja Otto Poutiainen. Luulen, että Elvi oli jättänyt heille testamenttinsa määräyksen ottaa entiset oppilaansa opistoon, koska minäkin pääsin sisään!
Opisto oli tuolloin jo lähes 10 vuotias. Aluksi se oli toiminut eri kouluissa, mutta pyrkiessäni se oli jo muuttanut tänne kansalaisopiston siipirakennuksen 1. kerrokseen. Luokat ja opettajainhuone olivat pieniä koppeja. Nykyinen kamarimusiikkisali oli jaettu moneksi pieneksi luokaksi ja nykyään Jannen luokkana oleva tila ja sen vieressä sijaitseva pieni toimistohuone olivat juhlasalina. Nykyinen alakerran soitinvarastokoppi toimi silloin kansliana.
Ensimmäinen musiikkiopiston pianonsoitonopettajani oli temperamenttinen espanjalainen mies Casiano Paredes ja tunnit olivat 3 oppilaan ryhmätunteja. En muista mikä oli oppitunnin kesto, mutta sen muistan, että sain soittaa erittäin vähän (en tiedä johtuiko se siitä, että olin niin hyvä vai niin huono). Tuntui, että muut saivat soittaa paljon enemmän. Tosin kun olin aika laiska harjoittelija ja ujoluonteinenkin, niin tykkäsin kyllä ihan vain istuskella ja kuunnella muiden soittoa.
Säveltapailun ja teorian opetus,siis uusin termein musiikin perusteiden opetus, otti myös ensiaskeleitaan. Opettaja Paredes opetti säveltapailua espanjalaisilla nuottinimillä, jotka muistuttavat kyllä meidän laulunimiämme do, re, mi, mutta ovat siis absoluuttisia nuottien nimiä eikä solfaaminen siis ollut relatiivista säveltapailua niinkuin esim. Kodaly-systeemissä. Opetus meni näin ollen meiltä oppilailta aika lailla yli hilseen ja se jäikin lyhytaikaiseksi kokeiluksi.
Pääsin sitten ihan yksikseni soittotunneille ja opettajakseni sain japanilaisen Hideaki Komiyan, jota kutsuttiin tuttavallisesti Akiksi. Hän oli ja on taitava ja monipuolinen muusikko, joka johti myös aktiivista Varkauden orkesteria. Hän rohkaisi minua sitten pyrkimään Sibelius-Akatemiaan ja preppasi pianotuntien lisäksi myös säveltapailu- ja teoriatunneilla yksityisesti ja ilman eri maksua.
Tämän jälkeen yhteinen taipaleemme musiikkiopiston kanssa keskeytyi 9 vuodeksi. Kun palasin perheineni Varkauteen v. 1987 sain vakityöni lisäksi toimia myös pianonsoiton tuntiopettajana musiikkiopistossa. Opisto oli tällä välin muuttanut kauniisti saneeratuun entiseen postin kiinteistöön Wahlinkadulla, jossa se sitten toimikin lähes 20 vuotta.Opistossa olivat opettajina jo ainakin Eija, Leena, Helli, Jussi, ja Erkki. Pieksämäen toimipiste oli vielä silloin minulle aika tuntematon paikka, mutta varmaankin siellä olivat jo Aili ja liekö Jyrkikin töissä. Pian joukkoon liittyi myös Anna-Elina ja Georgikin hieman myöhemmin. Vuonna 1988 minun piti mennä siviilipalvekukseen, jonka sain suorittaa musiikkiopistossa Leenan äitiysloman sijaisena sekä toimisto- ja talonmiehen töitä tehden. Minun ja musiikkiopiston yhteiselämässä seurasi sitten muutama hiljaiselon vuosi, tosin joidenkin opettajien kanssa tehtiin jos jonkinlaista projektia ja produktiota, pääasiassa teatterilla ja seurakunnassa. Ailin ja Anna-Elinan johtajakaudella 1995-1998 sain taas olla mukana opiston opettajakunnassa. Olin vuoden virkavapaalla omasta koulun päätyöstäni toimien opiston teorian- ja säveltapailun opettajana. Näistä vuosista on jäänyt mieleeni, että juhlittiin paljon yhdessä! Vietettiin syntymäpäiväjuhlia, pikkujouluja, karonkkoja. Aika usein juhlia pidettiin Anna-Elinan kotona. Pikkujouluissa ja muissa juhlissamme oli useasti mielenkiintoista ja hauskaa, itse suunniteltua ja esitettyä ohjelmaa niin, että jopa opettajien lapset viihtyivät niissä hyvin. Vuonna 1998 minulle koitti aika siirtyä musiikkiopiston rehtoriksi. Itse en olisi rohjennut hakea tehtävää, mutta kun Anna-Elina ja Eija sekä myös Satu vaimoni rohkaisivat tähän ratkaisuun ja kun samaan aikaan työni koulussa tuntui jo kovin kuluttavalta ja meluisalta, joten päätin rohkaistua hakemaan virkaa. Aloitin viivyttelemättä virkaan vaadittavat hallinto-opinnot, jotka sain valmiiksi aivan viime tipassa. Todistuksen sain muistaakseni päivää ennen hakuajan loppumista! Rehtoriajastani on parhaiten mielessäni hienot oppilaskonsertit tunnelmallisissa saleissamme sekä Varkaudessa että Pieksämäellä. Lähes aina liikutuin kuunnellessani oppilaiden erinomaisia esityksiä. Erityisesti lukukausien päätöskonserteissa koin erityisen vahvasti työmme tärkeän merkityksen ja totesin vuosi toisensa perään opettajien ammattitaidon ja työlleen antautumisen. Kaikkien ihanien muistojen kertominen veisi hyvinkin koko illan, joten säästän teidät nyt siltä. Nyttemmin ovat tiemme, siis minun ja musiikkiopiston, ajautuneet hieman erilleen, mutta yhä edelleen seuraan mielenkiinnolla musiikkiopiston toimintaa ja kuuntelen oppilasesityksiä, silloin kun se on mahdollista ja teen aina mielelläni yhteistyötä musiikkiopistolaisten kanssa, josta olenkin jo saanut nauttia kuorojeni erinomaisten säestäjäpianistien työn myötä! Musiikkiopisto on kulkenut rinnallani siis lähes koko elämäni ajan! Se on rikastuttanut minun ja toivottavasti myös lukemattomien ihmisten elämää! Toivotan musiikkiopistolle turvattua ja menestyksekästä tulevaisuutta ja ehdotan, että nostamme sille maljan ja kajautamme kolminkertaisen eläköön- huudon! ELÄKÖÖN, ELÄKÖÖN, ELÄKÖÖN!
